KAUSI 2015-2016:
D-Tytöt 1: Jaakkola Nea, Jarvanne Maisa, Mäkelä Katja, Päärni Vilma, Suntio Maria, Venäläinen Janna ja Virkki Lotta
D-Tytöt tytöt lähtevät sarjaan kahdella joukkueella.
Tulevat turnaukset: (Pelipäivä yleensä lauantai, mutta voi olla myös sunnuntai)
VKO 2: Hollola, VKO 5: Hamina, VKO 11: Välierät, VKO 14: Finaalit
6.2.2016 Hamina
Kevätkauden toinen osaturnaus samoja joukkueita vastaan kun viimeksi Hollolassa. Harjoittelua on lisätty ja kyllä se näkyikin. Kaksi voittoa ja kuitenkin vielä tappio Vanle Rubiineita vastaan. Suunta on oikea ja kehitystä on tapahtunut etenkin hyökkäyspelissä, nyt alkoi jo näkymään iskulyöntejäkin.. Kotiturnaus ja yleisön kannustus oli mahtavaa. Seuraavana vuorossa välierät jossa ratkaistaan mistä sijoituksista finaaleissa pelataan. Joukkue toivookin vierasmatsin osuessa kohdalleen, kotijoukkoja runsain joukoin mukaan kannustamaan kauden tähän asti tärkeimpään turnaukseen..
16.1.2016 Hollola
Kevään aluesarja käynnistyi nihkeästi, heti ensimmäisessä pelissä tappio Vanle Rubiineja vastaan. Toinen peli Salpis Superia vastaan näytti jo lentopallolta, kuitenkin meille vielä niukka tappio. Joulutauon jälkeen sama kuvio kuin syksyisissäkin turnauksissa, peli parani koko ajan ja kolmannessa eli turnauksen viimeisessä matsissa voitto BV Popista kokoajan varmentuneiden otteiden turvin. Pähkäilimme tyttöjen kanssa että kaikki nämä pelit olisivat voitettavissa jos tehostaisimme vähän harjoittelua..
19.12.2015 Kausala
Syyskauden viimeinen turnaus. Tavoite voittaa tässä turnauksessa kaikki pelit ei ihan toteutunut. Kuitenkin tärkeä voitto huonon alun, mutta sitten tiukan pelin jälkeen KaY Safiireista 1-2 (25-9, 20-25, 12-15). Valitettavasti heti seuraavassa pelissä tuli kuitenkin tappio Kausalan toista porukkaa vastaan, tuudittauduimmeko helpompaan peliin vai loppuiko kuntopohja, luultavasti molemmat..
Syyskierroksen jälkeen sijoitukset paremmuusjärjestyksessä tässä lohkossa: KaY Safiirit, StU, Arsi, KaY Rubiinit ja Kajo
28.11.2015 Savitaipale
Kauden toinen turnaus sujui myös nousujohteisesti, niin pelillisesti kuin myös tuloksellisesti, eli otteluvoittoja tuli yksi enemmin kuin ensimmäisessä turnauksessa. Ainut tappio tuli Kausalan Yritys Safiireille erin 0-2 (18-25, 24-26), joten harjoiteltavaa jäi seuraavaan turnaukseen..
7.11.2015 Valkeala
Kauden aloitusturnauksessa kaksi voittoa ja kaksi tappiota. Turnaus alkoi heti tappiolla Stu Savitaipaletta vastaan, Arsin tytöt olivat aivan jäässä, ja pelin edetessä pikkuhiljaa muistelivat että miten lentopalloa pelataan.
Kausalan yritys Safiireja vastaan peli alkoi jo luistamaan, kuitenkin vielä hävittiin erin 2-1 (25-14, 22-25, 15-8) ja Kausalan yritys Rubiineja sekä Valkealan kajoa vastaan ei ollut enää mitään ongelmia voittaa.
Kauden aloitus on ollut varsin myöhäinen mutta toivottavasti tästä harjoitusinnostus kasvaa, ainakin oman lohkon perusteella tällä kaudella on mahdollisuus hyvään menestymiseen.