2016-2017 B-tytöt

b-tytot-22-1-17Haminan Arsi 2016-2017  B-tytöt:

Oona Jaakkola, Rosa Garces, Ella Jongsma, Emma Puhakka, Riia Kuokka, Suthida Bootdawong, Katja Mäkelä ja Maisa Jarvanne.  Valmentaja Mika Kuokka

 

8.10.2016

Kauden aloitus, tasoturnaus Neuvottoman liikuntahallissa.
Kolmesta pelistä yksi voitto.  Karhulan Veikot kukistettiin tiukan taistelun jälkeen, mutta otteluissa Savitaipaletta ja Imatraa vastaan todettiin, että pelikuvioissa on vielä hiomista. Mutta tämähän olikin tasoturnaus…  Alkukauden harjoittelukin ollut vielä vajavaista, vain kerran pari ollaan harkattu koko ryhmän voimin…

 

29.10.2016

Pooli F6, turnaus Kausalassa
Matkassa vain kuudella pelaajalla…  myös passari Ella puuttui, joten pelisysteemiä mukautettiin peruskuvioon; 2 passaria, 2 keskaria ja 2 yleispelaajaa.  Kolme peliä, joista 2 voitettiin (Yritys ja Esle). Bluesille hävittiin, joskin siinäkin oli omat saumat kääntää peli eduksemme.  Tuomarilinja oli tarkkaa, meille vihellettiin useampi pistemenetys sijoitusvirheistä…  ehkä osin syynä, että pelattiin vähän oudommalla pelisysteemillä.  Kaiken kaikkiaan hyvät pelit ja nousu E pooliin

 

19.11.2016   Turnaus Perttulan Tähden emännöimänä. Turnauksen saldona kolme tappiota; Blues Volleylta napattiin erä, mutta sekin päättyi tappioon, kuten ottelut Savitaipaleen Urheilijoita ja emäntäjoukkuetta vastaan. Reissussa mukana 7 pelaajaa ja jonkin verran kokeiltiin eri variaatioita, mutta pelien yleisilmettä leimasi lievä jäykkyys, niin liikkumisessa yleensä kuin pelitapahtumien kulussa. Ennen joulutaukoa vielä yksi turnaus…

10.12.2016 Turnaus Järvenpäässä. Mukana meidän lisäksi Bues Volley, Kausala ja Karkkila. Uusi pelipaikka jopa allekirjoittaneelle ja perille löytäminen tuotti vähän hankaluuksia. Ja hankaluuksia oli peleissäkin, ainakin ajoittain… Suoritukset peleissä vaihtelivat, kuin kyyti Linnanmäen vuoristoradalla… Ajoittain tosi hyviä jaksoja, sitten taas vähemmän hyviä.. Tappiot kärsittiin kaikissa kolmessa pelisssä, Kausalalle 1-2, muille 0-2.  Tyttöjen pelin asettuminen yläkanttiin koko turnauksen ajan olisi varmasti tuonut paremman tuloksen,  pelit oli ihan voitettavissa, mutta tällä kertaa ”flow” ei ollut kohdillaan… Jatketaan joulutauon jälkeen alimman poolin kautta. Josko uusi vuosi toisi uutta vaihdetta myös peliesityksiin.
timeout

22.01.2017. Kotiturnaus Neuvottoman liikuntahallissa. Peliesityksissä aiemmin toivottua piristymistä. Ensimmäinen ottelu Karhulan Veikkoja vastaan oli tiukka. Erät edettiin tasatahtiin tiukkojen pallorallien siivittämänä. Arsin tytöt pelasivat kuitenkin erien loput tiukemmin, joten voitto kotiin erin 2-0. Ottelut Espoo Lentistä ja Pumaa vastaan olivat vähän selkeämmät, voitto molemmista, joskin niissäkin oltiin hetkittäin vähän pulassa, kun asenne pelaamiseen ja sen terävyyteen laski.   Joka tapauksessa kaikilta tytöiltä hyviä pelejä ja hyvin mielin kohti seuraavaa pooliturnausta… ps  Seuran tuoreimmat nuorisotuomarit suoriutuivat tehtävistään mallikkaasti. Petrissä ja Leevissä löytyy hyvän pelimiehen  lisäksi myös potentiaalia loistaviksi ”oikeuden jakajiksi”

11.2.2017  Turnaus Savitaipaleella.  Matkaan lähdettiin 6 pelaajan minimimäärällä. Passari Ellan puuttuessa päädyttiin pelisysteeminäkin käyttämään alkeellisempaa kahden passarin pelitapaa.  Oona ja Maisa hoitivat roolinsa hyvin passareina, kuten myös Riia ja Katja keskareina sekä Emma ja Suthida yleispelaajana. Kolmesta pelistä saavutettiin kaksi voittoa. Kave voitettiin 2-0, Kausalan kaataminen vei kolme erää, tulos 2-1.  Emännöivä Savitaipale vei Arsista puhtaan 2-0 voiton. Pelien taso ei Arsin tytöillä ollut ihan tapissaan, mutta tässä turnauksessa se riitti onneksi mainioihin kahteen voittoon. Kausi lähenee päätöstään ja hiihtolomatauon jälkeen palataan peleihin välieräturnauksissa maaliskuun lopulla.  Siellä voi sitten esittää osaamisen tasoa toivottavasti paremmin :-)

25.3.2017  Mikkeli.  Välieräturnaus, panoksena sijoitus SM sarjassa välille 38 -61  (sarjassa kaikkiaan 85 joukkuetta). Aloituspelissä Passarit HD vastassa, tappio 0-2. Erityisesti ekassa erässä taisi jalat olla vielä ”automatkalla” ja salikin vaati totuttelua. Toisesssa erässä sitten haastettiin paremmin.  Myös Pumalle 0-2 tappio vähän samanlaisella käsikirjoituksella…  Pelattiin siis kyseisen turnauksen sijoista 5-6 Espoo Lentistä vastaan. Nyt peli olikin ekassa erässä todella hyvää ja erävoitto 25-23.  Toinen erä aloitettiin myös ihan hurmiossa: Syötöt onnistui, Riia nappasi torjuntoja verkolla kerta toisensa jälkeen…  Kunnes vastustajan nro 32 alitti syöttövuoron ja syötti Arsin tytöt nurin… Näin mentiin kolmanteen erään, jonka Espoo voitti, samoin siis ottelun 2-1.  Sijoitus tarkoittaa sitä, että viimeinen turnaus pelataan  sijoista 50-61 ja vastaan tulee mm Espoo… Joten revanssin paikka aukeaa Arsin tytöille

6.5.2017 Sijoitusturnaus Vantaa. Kauden viimeinen turnaus, iloisella mielellä viimeisiin peleihin (ainakin koutsin mielestä)… Eka peli Pumaa vastaan ja eka erä menikin tosi hyvin,vain niukka erätappio. Mutta sitten…  Alkoi alamäki, joka jatkui seuraavaankin peliin Lempäälän Kisaa vastaan: Alkulohkossa kaksi 0-2 tappiota ja lohkon kolmas sija. Tällaiseen floppiinko tämä kausi päättyisi’??  No ei onneksi.. Parin tunnin tauko palautti pelivireen kohdilleen ja tytöt pelasivat sillä tasolla kuin osaavat. Tiukan väännön jälkeen 2-1 voitto Mestosta. Näin ollen loppusijoitus 58-59 (sarjassa 83 joukkuetta).  Jäljellä enää päättäjäiset ja sitten kausi ”pulkassa”.  Kaikki tytöt eivät olleet halukkaita osallistumaan Vantaan PowerCupiin, joten se jää tältä vuodelta väliin. MK

Arsi-KaVe 22.1.2017. Emma hyökkää nelospaikalta

 

Arsi-KaVe peli 22.1.2017. Riia keskitorjujan tehtävässä