Joukkueessa pelaavat kaudella 2016-17: Taavi Suutari 20, Atte Wilen 21, Petri Hannola 14, Tomi Kuusela 19, Arsi Penttilä 24, Heikki Tirkkonen 26, Antti Harju 18 ja Eemeli Ohvo (PUUTTUU kuvasta).
Joukkuetta valmentaa Tero Harju
Power Cup Vantaa 8.-11.6
C-pojat osallistuivat tsemppisarjaan 24 muun joukkueen tavoin. Alkulohkossa kärsittiin vain yksi tappio päätösottelussa Kajaania vastaan. Sijoitus alkulohkossa toinen ja pääsy jatkolohkoon josta oli mahdollisuus päästä vielä taistelemaan jopa turnauksen voitosta. Ensimmäinen peli menikin hyvin ja siinä selkeä voitto Koijärvestä 2-0.
Toisessa pelissä vastassa Jyväskylän joukkue. Tuossa pelissä jouduimme aloittamaan ilman joukkueen johtotähteä Petriä joka oli vielä pelaamassa B-poikien joukkueessa. Ensimmäinen erä olikin tiukkaa vääntöä joskin olimme alusta saakka muutaman pisteen aina Jyväskylää perässä. Erän lopussa Petrikin ehti peliin muttei sekään riittänyt kääntämään erää meille. Erä keskisuomalaislle 25-23. Toisessa erässä saimme normaalin ryhmityksen ja peli kulki hyvin. Voitto arsille 25-18. Kolmannessa erässä olikin paljon panosta. Voitolla olisimme varmistaneet paikan neljän parhaan joukkoon. Erä oli tasainen ja selvästi kuitenkin näki että pieni jännitys leimasi otteitamme. Erä Jyvskylälle 15-13. Pääsy neljän joukkoon jäi siis viimeisen pelin varaan.
Jatkolohkon viimeisessä pelissä vastassa Liperin joukkue. Liperiläiset veivät ottelusta voiton 2-0 (23-25, 11-25). Päivä oli ollut meille hankala. Tuomarivuorojen ja omien otteluidemme jakaantuessa niin ettemme olleet ehtineet käydä edes syömässä oli viimeisessä pelissä selkeästi energiat lopussa. Hyvä taistelu kuitenkin mutta tappio tiesi sitä että sunnuntaina pelaisimme sijoista 5-8.
Viimeisissä peleissä voitimme ensin Porin 2-1 ja viimeisessä pelissä hävisimme Kajaanille 2-0. Lopullinen sijoitus kuitenkin hienosti kuudes.
Kausi paketissa ja pieni huili paikallaan. Juhannuksen jälkeen käynnistellään pikkuhiljaa uutta harjoituskautta.
Alajärvi 22.4 Sijat 23-26
Pori – Arsi 1 – 2
Arsi – Alajärvi 0 – 2
OsVa – Arsi 2 – 0
Lopulliseksi sijoitukseksi tuli 25. Odotukset olivat ehkä hieman korkeammalla mutta sijoitukseen oltava kuitenkin suhteellisen tyytyväisiä.
18.3.2017 Hamina välierät E 3 lohko
Kotiturnaus taas Haminassa viikon tauon jälkeen. Tällä kertaa peleissä mukana Antti, Arsi, Atte, Eemeli, Petri ja Taavi. Ilman vaihtomiehiä pelatessa kaikki saivat peliaikaa kylliksi.
Ensimmäiseksi vastassa oli tuttu Vilepa. Arsin pojat pelasivat heti aamusta terävästi. Peli oli tiukkaa alusta loppuun asti. Voitto hienosti Arsille 2-0. Erät 25- 21 ja 25- 21.
Toisessa pelissä tuli vastaan Humppilan Yri . Valmentaja Tero vaihtoi taktiikkaa, vaihtaen Antin passariksi. Taavin ja Petrin iskulyönnit osuivat usein kohdalleen, mutta eivät aivan riittäneet voittoon asti. Eka erä tappiollinen 22-25. Myös toinen erä oli tiukkaa vääntöä, virheitä tehtiin puolin ja toisin. Lopulta erä kääntyi Humppilan voitoksi 19-25.
Kolmanteen peliin lähdettiin kuitenkin hyvillä mielin, vastaajana KoiKu. Pelissä palattiin tuttuihin pelipaikkoihin. Koko peli oli tasainen. Pelissä nähtiin Arsilta hienoja torjuntoja, väkeviä iskuja, hyviä pelastuksia, mutta myös syöttövirheitä. Tunteet olivat pinnassa, vastustajan valmentajakin ja katsomokin lämpeni J. Pojat kakannustivat hienosti toisiaan, siivittäen lopulta Arsin joukkueen hienoon voittoon. Erät 25-21 ja 25-18.
Seuraavaksi ohjelmassa onkin luvassa pitempi pelimatka Oulunsaloon…tai ehkä kuitenkin Alajärvelle.
12.3.-17 Hamina
C-poikien Etelä-Suomen aluemestaruusturnaus pelattiin 12.3 Haminan liikuntahallilla.
Turnaus OLI yksittäinen kertaluonteinen turnaus. Osallistuvia joukkueita OLI Kuusi: Arsi, Puma Helsinki (Kaksi joukkuetta), Vihdin Lentopallo, Blues Volley Järvenpäästä ja Vantaan Lentopallo. Alkusarja OLI jaettu kahteen Kolmen joukkueen lohkoon, Arsin lohkossa lisäksi Puma 2 ja VanLe. Toisessa lohkossa Puma 1, ViLePa ja Blues Volley.
Lohkonsa ensimmäisessä Pelissä Arsi kohtasi Puman kakkosjoukkueen ja tiukkaakin tiukempien vaiheiden Jälkeen Voitto Arsille 2-1. Toisessa Pelissä vastassa VanLe ja tuohon peliin kotijoukkue OLI jo kunnolla herännyt. Voitto selkeästi Arsille 2-0. Lohkon Voitto Arsille ja välierässä vastustajaksi-status lohkon kakkonen ViLePa.
Välierästä muodostui Arsilaisten Näytös, Koko joukkue onnistui laajalla rintamalla. Missään vaiheessa välierää: ei ollut epäselvyyttä kuka Pelia vie ja Voitto tulikin Arsille selkeästi 2-0. Toisessa välierässä kohtasivat Puma 1 ja VanLe. Puma 1: lle Selkeä 2-0 Voitto.
Pronssipeli VanLe ennakkoratkaisun ViLePa päättyi VanLelle 2-1.
Loppuottelussa Arsi ennakkoratkaisun Puma 1 OLI panoksena Etelä-Suomen mestaruus ja ottelun alussa tuntui Hiukan molempia joukkueita jännittävän. Pumalaisten rutiini tuli kuitenkin ensimmäisen eran kuluessa esille ja hän voittivatkin senin 25-14. Toinen erä alkoi kuten ensimmäinenkin Hieman hermostuneesti mutta siinäkin Pumalaiset käänsivät Pelin Helsinkiläisille 25-17. Ottelun Voitto Pumalle 2-0. Ottelussa Arsi laittoi kuitenkin hyvin kampoihin ikäluokassaan maamme top 5 kuuluvalle Pumalle.
Arsin joukkueessa pelasivat Antti Harju, Petri Hannola (palkittiin joukkueensa parhaana), Tomi Kuusela, Eemeli Ohvo, Arsi Penttilä, Taavi Suutari, Heikki Tirkkonen, Atte Wilen.
Petri Hannola on saanut kutsun MYÖS ikäluokkansa -02 maajoukkueeseen Talentti-ryhmään. This osoittaa, Että Jos harjoitushalua ja intoa riittää päällä mahdollista meiltäkin ponnistella Aina maajoukkueympyröihin saakka.
-Tero-
04.2.2017 Lempäälä pooli 5 D2
Lähdettiin TÄLLÄ kertaa isommalla porukalla kolmella autolla aikaisin Aamulla. Arsi OLI sairastunut edellisenä iltana Eli vaihtopelaajia: ei ollut matkassa ollenkaan. Onneksi loukkaantumisia EI tullut ja turnaus saatiin pelattua kunnialla Läpi. KAIKKI saivat Siis peliaikaa KOKO rahan sivutoimisia.
Ensimmäinen peli OLI Vammalan C-Max 2 ennakkoratkaisun. Vastustaja OLI tasaisen Vahva ja peli selkeästi 2-0 Vammalalle. Lieko syynä aikainen herätys vai Mikä, mutta pelihuumori OLI välillä Vähän kateissa.
Toiseen peliin Lempäälän Jyryä ennakkoratkaisun joukkue kaivoi pukuhuoneesta peli-ilon ja Hyvän latauksen. Ensimmäinen erä Arsille tiukan taistelun Jälkeen pistein 25-21. Toisessa erässä Pallo OLI paremmin vastustajan hallinnassa ja erä LeJylle Selvin numeroin. Kolmannessa erässä taisteltiin tasaväkisesti; vastustaja vei kuitenkin ratkaisevat pallot ja KOKO Pelin numeroin 2-1.
Viimeiseksi ennakkoratkaisun asetttui etukäteisarvioiden MUKAAN turnauksen Kovin joukkue LPK Red Kangasala. Vielä joulukuussa taisteltiin TÄTÄ joukkuetta ennakkoratkaisun tasaväkisesti parin pisteen eroilla. Nyt LPK Red OLI harjoitellut kovasti ja syönyt aamupuuronsa tunnollisesti. Kovat syötöt mursivat joukkueemme nostot ja ottelu eteni nopeasti 2-0 tulokseen.
Kotimatkalle lähdettiin Ideaparkin Kautta. Syötiin ja moottoritiekin löytyi Pienen kiertoajelun Jälkeen … Ja eikun maanantaaina treeneihin ja Kohti Uusia Pelejä.
Jaska
24.1 Sastamala pooli 4 D2
Ensimmäinen turnaus vuodenvaihteen Jälkeen OLI Sastamalassa. Matkalle lähdettiin nyt Ilman Yli-ikäisiä. Pelipaikkoja jouduttiin Hieman muuttelemaan mutta KAIKKI pojat onnistuivat uusissa rooleissaan Melko mallikkaasti .
Savonlinnalaiset tuottivat meille Päivän ensimmäisessä ottelussa Suuria vaikeuksia ja niinpä ottelu heille Suoraan 2-0. Tuntuu muodostuvan Savonlinnan joukkue meille ylikäymättömäksi Ainakin Vielä TÄSSÄ vaiheessa Kautta.
Toisessa ottelussa pelimme jo parani ja ensimmäisessä erässä voitimmekin Raision Loimu joukkueen. Toisessa erässä Olimme lievästi alakynnessä ja Voiton Siina Loimulle. Ratkaisevassa kolmannessa erässä meilläkin OLI mahdollisuudet mutta Loimu senin kuitenkin vei ja ottelu Loimulle 2-1.
Poolissa pysymisen ja tippumisen kannalta viimeinen ottelu VaLePan joukkuetta ennakkoratkaisun muodostui ratkaisevaksi. Voittaja pysyisi ja häviäjä tippuisi, panokset Siis Kovat. Ensimmäinen erä OLI Meidän hallintaa ja veimme senin Melko selkeästi. Toisessa erässä Osat vaihtuivat ja ValePa korjasi erävoiton. Kolmas erä muodostui ratkaisevaksi, Lieko Pitkä matka ja aikainen herääminen verottaneet voimia mutta paukut eivät riittäneet Aivan loppuun saakka. VaLePa vei kolmannen Eran ja korjasi Voiton ottelusta 2-1. Arsin sijoitus turnauksessa Neljäs ja putoaminen E-pooliin ……… .mutta, mutta, kunhan Yli-ikäisiä käyttäneet joukkueet olevissa asioissa olivat sijoittuneet meita paremmin OLI tiputettu alempiin pooleihin nostettiin Arsi Takaisin D-pooliin. Seuraavassa turnauksessa on TAA mahdollisuudet näyttää osaamistamme ja mahdollisuudet pääsystä välieriin voidaan ita herätellä henkiin.
-Tero-
3.12 Hamina D-pooli
Haminan liikuntahallilla järjestetyssä kotiturnauksessa ensimmäisessä Pelissä ennakkoratkaisun asettui Lempäälän Jyry. Peli eteni tasaisissa merkeissä ja ottelun päätyttyä OLI tulostaululla 2-1 lukemat Jyryn hyväksi. Erat 22-25, 28-26 ja 16-18. Ympäripyöreän ottelun olisi voinut voittaa kumpi joukkue hyvänsä mutta TÄLLÄ kertaa vierailijoilla hermo Piti ratkaisupalloissa paremmin.
Seuraavaksi kohtasimme Vammalan C-Max 2. Edellisessä turnauksessa Savonlinnassa Olimme hävinneet Suoraan 2-0 vammalalaisille ja sama kaavat näytti toistuvan. Ensimmäinen erä selkeästi 25-15 vierailijoille. Erätauolla saimme joukkueen heräteltyä toiseen Erään ja Voiton arsille 16-25. Kolmas erä eteni hienokseltaan Meidän hallitessa tilanteita ja Voiton tulikin 11-15. Koko ottelu komeasti Matkapuhelin 2-1.
Otteluohjelman mukaisesti OLI kotijoukkueella nyt Kolmen Pelin Tauko. Tauolla kävimme (kipparissa) tankkaamassa. Pitkä Tauko ja Petrin puuttuminen viimeisestä pelistä LPK Red Kangasalaa ennakkoratkaisun aiheutti selvästi joukkueellemme vaikeuksia. Peli eteni kyllä Melko tasaisesti mutta ratkaisevissa palloissa: ei riittävää terävyyttä joukkueestamme löytynyt. Kangasala voittikin ottelun Suoraan 2-0 erin 25-23 ja 25-22.
Turnauksesta C-pooliin nousi Lempäälän joukkue. Hiukan paremmalla onnella meilläkin olisi ollut mahdollisuus nousuun tasaisessa turnauksessa. Nyt tyytyminen kuitenkin kolmanteen tilaan ja säilyminen 1. sarjassa ja D-poolissa.
-Tero-
12.11. Savonlinna D-pooli
Lauantaiaamuna aikainen herätys ja reippaan Kolmen Tunnin Ajon Jälkeen saavuimme turnauspaikalle Savonlinnaan. Pelipaikalla vedettiin normaalilämmittelyt ja pidettiin lyhyt Palaveri pelisuunnitelmasta. KAIKKI olivat hyvin hereillä ja ensimmäisenä kohtasimme järjestävän seuran (East Volleyn) joukkueen. Pelissä Emme saaneet Parasta osaamistamme esille ”herättelyistä” huolimatta. Ottelu kotijoukkueelle Puhtaasti 2-0, meille molemmissa erissä 16 pistettä.
Päivän toisessa Pelissä kohtasimme tutun Puma jr joukkueen. Tahan peliin joukkueemme löysi taistelutahdon ja osaamisemmekin tuli jo paremmin esille. Voitto arsilaisille 2-0 erin 25-17, 25-17.
Viimeisenä OLI vastassa C-max 2. Vastustajalla OLI Liikkuva Taitava joukkue ja olimmekin vaikeuksissa heidän kanssaan. C-max 2 voittikin ottelun Suoraan kahdessa erässä 2-0 (25-14, 25-15).
Yhteenvetona turnauksesta Voi todeta Että Pumaa ennakkoratkaisun peli kulki ajoittain mallikkaasti mutta kahdessa muussa Pelissä vaivasi epävarmuus KOKO joukkuetta. Paljon tuli helpohkoja virheitä Niin sanotuissa helpoissakin palloissa. Ei Aina EI Voi voittaa.
Kolmen Viikon kuluttua taitaakin OLLA kotiturnaus ja silloin onkin ita joukkueella uusi mahdollisuus näyttää osaamisensa.
-Tero-
10.22.16 Kempele C-pooli
Perjantaina klo 16.30 lähdettiin Neuvottoman Salen sivutoimisia bussikyydillä Kohti Kempelettä, c- poolin turnaukseen. Matkassa Alone Petri, Antti, Arsi, Atte, Taavi, Tomi ja Yli-ikäiset vahvistukset Oskari ja Tuukka. Kuljettajana toimi Jaska ja Alone tietysti Valmentaja Tero ja muutama vanhempi huoltajina ja kannatusjoukkoina. Pelipäivänä Kempeleelle saapui Suoraan MYÖS Heikki. Matka Kempeleelle on pitkä, joten matkalla yövyttiin Pyhäsalmessa, Josta aamupalan Jälkeen jatkettiin Vielä parin Tunnin matka perille.
Yö OLI nukuttu hyvin, Eika Päivän ensimmäisessä ottelussa Salon Viestiä ennakkoratkaisun matka painanut jaloissa. Joukkueen ilme ja henki OLI Todella Hyvä. Bussissa lienee MYÖS hierottu taktiikat kohdalleen, Silla ensimmäisen Eran Arsi vie suorastaan näytöstyyliin. Toisessa erässä peliään paransi MYÖS Viesti, JOKA onnistui Eran viemäänkin. Kolmas erä OLI ita selkeästi Arsin ja näin saatiin tosi kovasta vastustajasta hieno 2-1 Voitto.
Seuraava vastustaja OLI kotijoukkue Kempele. Jo ennakolta kovaksi tiedetty joukkue onnistui, Arsin ajoittaisesta Hyvästä taistelusta huolimatta, viemään selkeän 2-0 Voiton haminalaisista.
Päivän viimeinen vastustaja OLI Alahärmä. Otteluun lähdettiin hyvällä latauksella, tavoitteena tietenkin Voitto ja Paikka b- pooliin. Mutta jostain syystä, peli EI kulkenut-asema samalla lailla Kuin Päivän ensimmäisessä ottelussa. Alahärmä onnistui viemään molemmat Erat, ja voitti ottelun 2-0. Lieko Arsilla kuitenkin jo jaloissa alkanut Pitkä matka painamaan?
Turnaus OLI tasainen, Kempele voitti KAIKKI ottelunsa, KAIKKI Kolme Muuta joukkuetta voittivat kukin yhden ottelun. Tasapisteissä alettiin sitten laskemaan eräpisteitä ja lopputuloksissa Arsin sijoitus OLI Neljäs. Toiseksi sijoittui Salo, jonka Arsi onnistui keskinäisessä ottelussa voittamaan. Nain Seuraava turnaus Arsilla D- poolissa Marraskuun puolivälin tietämissä.
Arsin joukkue osoitti pystyvänsä tasaisiin peleihin Valtakunnan kärkijoukkueita ennakkoratkaisun ja hyvänä päivänä lähes KAIKKI joukkueet ovat voitettavissa. Poikien peli on kehittynyt Paljon, samoin joukkueen yhteishenki on parantunut roimasti. Hyvä pojat! Tasta on Hyvä jatkaa Kautta Eteenpäin.
Kiitokset Katrille ja Jaskalle hienosti järjestetystä matkasta Seka tasaisesta ja turvallisesta kyydistä. Samoin Kiitokset Valmentaja Terolle, JOKA on vienyt poikia hienosti Eteenpäin, Aivan kärkijoukkueiden haastajaksi saakka.
-Jari-
10.2.2016 Vantaa
Uusi kausi avattu tasonmittausturnauksella Vantaalla. Joukkueessa OLI HETI ensimmäisessä turnauksessa Hyvä syke. Uudet pelaajat Arsi ja Heikki otettiin hyvin ennakkoratkaisun ja joukkuetta täydennettiin Yli-ikäisillä (Matias, Oskari ja Tuukka). Muut joukkueessa TÄLLÄ kertaa Yksin olevat olivat Antti, Petri, Taavi ja Tomi.
Päivän ensimmäisessä Pelissä kohtasimme BV: n C-pojat Voitto arsille 2-0. KAIKKI pelasivat hienosti ja MYÖS nuorempi kaarti Arsi ja Heikki saivat tulikasteensa Josta selviytyivät Oikein hyvin.
Toinen pelikin sujui Arsin tahdittamana VanLea ennakkoratkaisun ja Voiton selkeästi 2-0.
Turnauksen viimeisessä Pelissä kohtasimme Puman jr joukkueen. Ensimmäinen erä selvähkösti arsilaisille.Erätauolla Taisi hiipiä Hyvän Olon Tunne ja kuvittelut helposta voitosta. Nain EI kuitenkaan käynyt ja Puma hienokseltaan johti erää Lopun ratkaisupisteille saakka. Ratkaisevilla jatkopalloilla saimme käännettyä tuossakin ottelussa Suoran 2-0 Voiton arsille. Helpolla se EI kuitenkaan tullut.
Kolmen Voiton myötä aloitamme SM-sarjaa C-poolissa. Haasteet seuraavassa turnauksessa ovat varmasti Todella Kovat mutta lähdemme rennoin mielin niita Kohti.