Arsin pojat edustustehtävissä
C-poikien alueSM
Syyskuussa pelattiin C-ikäisten aluejoukkueiden SM-kilpailut Hollolassa. Arsilla oli turnauksessa vahva edustus, kun ykkösjoukkueessa oli mukana 3 ja kakkosjoukkueessa 2 Arsin joukkueessa pelaavaa pelaajaa.
Etelän ykkösjoukkue sijoittui turnauksessa hienosti kolmanneksi ja Arsilaisista Onni Palonen, Saku Lassila ja Otso Nykänen esiintyivät turnauksessa mallikkaasti niin kentällä kuin kentän ulkopuolellakin.
Etelän joukkue pelasi läpi turnauksen kahden passarin taktiikalla ja Saku pelasi turnauksessa joukkueen toisena passarina koko turnauksen ajan muutamaa taktista vaihtoa lukuun ottamatta. Hyvät otteet peleissä ruokkivat itseluottamusta ja ratkaisevassa pronssipelissä Saku vastasi yksinään joukkueen passipelistä ruokkien monipuolisesti joukkueen hyökkääjiä laadukkailla passeilla.
Onni pelasi turnauksessa kahdessa roolissa. Turnaus alkoi Onnin osalta yleispelaajana, jossa varsinkin otteet takakentällä ja syöttöruudussa olivat turnauksen parhaimmistoa. Hyökkäyspelissä Onnilla näkyi alussa hieman jännitystä, joka kuitenkin haihtui turnauksen edetessä. Pronssipelissä Onni siirtyi liberon rooliin vahvistaen erityisesti joukkueen vastaanottopeliä. Onnille turnauksesta pronssimitalin lisäksi bonuksena valinta 25 pojan maajoukkuerippikoulu-ryhmään.
Otso jäi turnauksessa hieman pienemmälle vastuulle kuin Onni ja Saku, mutta oli silti tärkeä osa joukkueen suorituksessa. Peliaikaa Otso sai perjantain ja lauantain otteluissa, joista etenkin perjantain peli pohjoisen joukkuetta vastaan oli Otsolta hyvää ja rohkeaa peliä. Vastaanotot olivat Otsolla laadukkaita ja hyökkäykset lähtivät parhaimmillaan korkealta ja kovaa. Hieman vielä lisää rohkeutta peliin, niin Otsonkin vastuu lisääntyy varmasti.
Kakkosjoukkue sijoittui turnauksessa kahdeksanneksi. Voittoja tilille kakkosjoukkueelle kertyi 2 kappaletta. Voittoakin tärkeämpänä antina joukkueelle oli pelin kehittyminen turnauksen edetessä.
Arsia Etelän 2-joukkueessa edustivat Toni Falck ja Leo Nykänen. Leo aloitti kisat liberon roolissa mutta turnauksen edetessä hyvän vastaanoton lisäksi tarvittiin lisää tulivoimaa laidalle, joten rooli muuttui liberosta yleispelaajaksi. Toni pelasi koko turnauksen keskellä ja oli erityisesti torjuntapelaaminen ja syöttö oli vahvaa koko viikonlopun. Molemmat pojat jaksoivat hyvin pelata koko viikonlopun vaikka vastuu kentällä oli suuri.